Yhdistyksen uutena puheenjohtana aloittanut Viivi Kurkilahti

13.2.2024

Viime vuoden syyskokouksessa tehtiin uusia valintoja hallitukseen ja uutena puheenjohtajana vuoden 2024 alusta on aloittanut Viivi Kurkilahti. Kuvassa oikealla entinen puheenjohtaja Sanna Vauranoja ja vasemmalla nykyinen puheenjohtaja Viivi.

Lue alta Viivin esittelytervehdys.

Kuvassa yhdistyksen vanha puheenjohtaja Sanna Vauranoja vasermmalla ja uusi puheenjohtaja Viivi Kurkilahti oikealla.

Heippa!

Mä oon Viivi Kurkilahti, LSLY:n tuore puheenjohtaja. Olen 28-vuotias terveyskeskuslääkäri Kaarinasta ja vapaa-ajallani olisin mieluiten puolisoni kanssa purjehtimassa tai muilla seikkailuilla. Arkeen seikkailuita on vähän hankalampi työn vuoksi suunnitella, joten illat vietän vaihdellen lautapelien, irlantilaisen tanssin tai kokousten parissa.

Paikallani en jaksa pitkään pysyä, joten kalenteri täyttyy nopeasti uusilla jutuilla kun edellisiltä jää aikaa. Eikä kalenteriin pääse mikä vaan toiminta, vaan tarkasti valitut jutut, joiden koen olevan merkityksellisiä tai hauskoja. Lsly:n puheenjohtajuus kuului selvästi ensimmäiseen, mutta ensimmäisten tapaamisten perusteella vahvasti myös toiseen kategoriaan. Parempaa yhdistelmää saa hakea.

Tavataan kevään kokouksessa ja muilla tapahtumilla!
- Viivi