Yhdenvertaisuus syntyy teoista

16.3.2026

Tällä viikolla vietetään rasismin vastaista viikkoa. Sen tavoitteena on lisätä tietoisuutta rasismista ja kannustaa meitä kaikkia edistämään yhdenvertaisuutta arjen teoissa. Samalla on tärkeää tunnistaa myös muita syrjinnän muotoja ja rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus osallisuuteen.

Ableismi on tunnistettava

Rasismin vastaisella viikolla on tärkeää tunnistaa myös ableismi, jota vammaiset ihmiset kohtaavat yhä arjessaan. Ableismi tarkoittaa ajattelu- ja toimintatapoja sekä rakenteita, joissa vammattomuutta pidetään normina ja vammaisuutta poikkeamana. Se voi näkyä syrjintänä, vähättelynä tai rakenteellisina esteinä – usein myös tiedostamatta.

Ableismi näkyy esimerkiksi siinä, että vammaisen ihmisen ajatellaan olevan ensisijaisesti hoivan kohde eikä toimija, hänen mielipidettään ei kysytä tai ympäristöjä ja palveluja ei suunnitella saavutettaviksi.

Kun ableismiin yhdistyy rasismi, seuraukset voivat olla erityisen raskaita. Rodullistettu vammainen ihminen voi kohdata samanaikaisesti epäluuloja, näkymättömäksi tekemistä ja palvelujärjestelmän esteitä. Tätä kutsutaan moniperustaiseksi syrjinnäksi.

Yhdenvertaisuustyö ei voi olla valikoivaa. Rasismin vastustaminen ja ableismin tunnistaminen kulkevat käsi kädessä – yhdenvertaisuus ei ole mielipidekysymys, vaan perusoikeus.

Uusia väyliä osallisuuteen

Suomessa maahanmuuttajataustaisten osuus väestöstä kasvaa, ja Avustajakeskus haluaa toimia väylänä osallisuuteen. Vuonna 2025 kiinnitimme erityistä huomiota henkilöihin, joiden suomen kielen taito voi rajoittaa osallistumista. Tavoitteemme on, että jokaisella olisi mahdollisuus tulla mukaan toimintaamme, oppia uutta ja löytää oma paikkansa.

Kehitimme selkeämpiä viestintäkanavia ja monikielisiä materiaaleja sekä käynnistimme kuukausittain verkossa pidettävän B1.1 Avustajainfon. Tilaisuuksissa kerromme avustajan työstä ja työnhausta rauhallisesti ja selkeällä suomen kielellä, ja aikaa jää myös kysymyksille. Lisäksi tarjoamme yksilöllistä tukea työnhakuun ja vapaaehtoistoimintaan osallistumiseen.

Vuonna 2025 suurin osa maahanmuuttajataustaisista avustajistamme koki Avustajakeskukseen tulemisensa helpoksi ja henkilökunnan ystävälliseksi. Palautteissa korostuivat luotettavuus, hyvä ilmapiiri ja kokemus siitä, että apua saa aina tarvittaessa.

Työmme jatkuu edelleen, jotta Avustajakeskuksen väylät pysyvät avoimina ja mahdollisuudet osallisuuteen vahvistuvat.

Avustajakeskuksen vuoden 2025 vuosikatselmuksen pääset lukemaan täältä.